Mikko Laakso Tulosvastuu takaisin politiikkaan!

Euroopan unioni määritettävä uusiksi

  • Onko euro tiensä päässä?
    Onko euro tiensä päässä?

Erilaisissa puheenvuoroissa on viimeaikoina kuvailtu sitä, miten Euroopan Unioni on tällä hetkellä suuressa, koko instituution tulevaa roolia määrittävässä tienhaarassa. Ratkaisuna akuuttiin rahoituskriisiin on esitetty niin sanottua "taloudellista solidaarisuutta" eli tulonsiirtojen ja yhteisvastuun lisäämistä erilaisten vakausvälineiden ja talouspäätöksien keskittämisen kautta. Toisena näkemyksenä on esitetty yhteisvaluutan pirstaloimista ja paluuta joko kansallisiin valuuttoihin tai jonkinlaisiin uusiin pienempiin valuutta-alueisiin, joiden taloudet ovat tarpeeksi samanlaisia.

Saksa ja Suomi ovat edustaneet protestanttisina pohjoisen maina näiden kahden ajatuksen välimallia: yhtäältä on myönnetty, että tulonsiirtounioni eurobondeineen on huomattavan kivulias, taloudellisesti epäedullinen sekä rakenneuudistuksien kannalta passivoiva järjestelmä. Toisaalta yhtenäisestä valuutasta on kuitenkin pidetty kynsin ja hampain kiinni, osin jopa ideologisella vimmalla, hinnalla millä hyvänsä.

Ainoastaan Isossa-Britanniassa ja tietyiltä osin Ruotsissa ollaan uskallettu esittää poliittisen eliitin taholta tiukkaakin kritiikkiä Euroopan talouksien keskittämistä kohtaa. Briteissä euroskeptimi on ollut jo pidempään valtavirtaa. Esimerkiksi Margaret Thatcheriä voidaan pitää pitkänäköisenä ja viisaana poliitikkona, koska hän ennakoi jo ennen euron käyttöönottoa, mitä Ranska ja Saksa aikoivat saavuttaa tällä...

 

Pohjois-Euroopan linjasta

Optimaalisen valuutta-alueen teorian näkökulmasta mm. Saksan ja Suomen edustamaa linjaa EU:ssa voidaan pitää jokseenkin kummallisena. Ylivelkaantuneille maille pelastuspakettejen vakuuksiksi suoritettuja leikkaus- ja tasapainotustoimenpiteitä ei ole pantu läheskään täysimääräisinä täytäntöön. Oikeastaan ratkaisut junnaavat paikallaan ja puoli-ilmaista rahoitusta tarjotaan pelastuspakettejen muodossa kriisimaille, jolloin totutut rutiinit voivat jatkua.

Vaikuttaa jopa siltä, että ainakin Kreikka, uuden sosialistihallituksen myötä vain jarruttelee tätä tasapainottamiseen tähtäävää projektia, toiveenaan se, että euro-alue siirtyy jollain aikavälillä eurobondejen ja muiden rahoitusvälineiden kautta tulonsiirtounioniin. Tällöin sen ei tarvitse enää ryhtyä tasapainaottaviin toimenpiteisiin ja elintason alentamiseen radikaalisti sille tasolle, kuin se kuuluisi tuottavuuden mukaan laskea. Euroopan talouskurin pitäjät tuntuvatkin paradoksaalisesti olevan löysän kurin maiden panttivankeina, vaikka yleensä mediassa ollaan annettu ymmärtää päinvastaista. 

Euron ylläpitäminen tuntuu olevan tämän lisäksi aivan silmittömän pyhä ja kyseenalaistamaton asia. Kenties Saksan näkökulmasta sitä voidaan pitää poliittisesti jokseenkin edullisena, että muut maat osallistuisivat sen pankkien tappioiden kattamiseen. Sen sijaan Suomella on lähes mitättömät Kreikka-sijoitukset ja unioni skaalassa verrattain hyväkuntoinen talous.

Kysymys kuuluukin: "Miksi me haluamme katsoa tätä pelleilyä?" Erikoista onkin, että kovin merkittäviä avauksia (Stefan Törnqvistiä ja Jan Hurria lukuunotaamatta) tai keskustelua asiasta ei Suomessa ole käyty kriittisestä näkökulmasta, vaan kaikkein merkittävimmät keskustelualoitteet on esitetty muualta, mm. Isosta-Britanniasta käsin.

 

Miksei vaihtoehtoja? 

Miksei siis Suomessa ja yleisesti Euroopan tasolla pohdita vakavasti ja julkisesti vaihtoehtoa nykymenolle? Eikö olisi edullista ajaa kerrankin omaa etua ainaisen mallioppilaan roolin sijaan? Yleisesti esitetty argumentti nykyisen järjestelmän puolustamiseksi on se, että euro-järjestelmän kaatuessa työttömyys pongahtaisi taivaisiin ja kansantuote kuihtuisi merkittävästi. Vienti ei vetäisi aiempaa tahtia ja jäisimme pohjolaan unhokiksi. 

Kuitenkaan taloustieteellisesti faktoja tai selvityksiä rahaliiton sortumisen seurauksista ei ole esitetty kovinkaan yhtyneesti tai analyyttisesti; keskustelukulttuuri aiheen tiimoilta puuttuu täysin. Toisaalta, vaikka bruttokansantuote ja erilaiset talousindikaattori laskisivatkin aluksi kuin lehmän häntä, niin eikö markkinataloudessa ole kyse juuri luovasta tuhosta, eli siitä, että kannattamattomat ja keinotekoiset taloudelliset rakenteet sortuvat ennemmin tai myöhemmin, "näkymättömän käden" työn tuloksena. Mikä onkaan pienin paha? Viimeisin Espanjan tukipaketti ei itseasiassa ratkaissut mitään - nyt ostettiin vain lisää aikas.

Vaikkei asiasta liikaa kirjoiteta niin itseasiassa monet taloustieteilijät ovat hiljalleen tulleet siihen tulokseen, ettei Euro toimi nykymuodossaan, se oli vain "hauska kokeilu". Toiset tieteilijät, kuten nobelisti Friedman pitivät koko projektia hölmönä jo alusta pitäen. Onkin kiinnostava tekijä sinällään, miksi keskustelukulttuuri euron suhteen oli ja on ollut kokoajan niin valtaisan primitiivistä ja mielikuvallista: vastustaminen on etenkin liitetty voimakkaasti ääriliikkeisiin, kuten oikeistopopulismiin.

Talouden keskittämisen kohdalla peli tulisi viheltää poikki ja tunnustaa, ettei Euro toimi nykyisellää. Yhteisvaluutta vaatii turvakseen joko vahvan, kansallista itsenäisyyttä ja budjettivaltaa loukkaavan liittovaltio -tyyppisen ratkaisun tai sitten koko alueen tulisi pirstaloitua ja hajota. Itse suosin liberaalina ajattelua, jossa otettaisiin etäisyyttä vallan keskittämiseen. Nykymuotoiset ratkaisut eivät toimi, ja euron ongelmat kasautuvat kokoajan, kunnes korjausliike tapahtuu väistämättä ja ääriliikkeiden suosio nousee. Toivommeko tätä?

 

----------------

Olen ehdolla syksyn 2012 kunnallisvaaleissa Espoossa. Mikäli tämä tai muu kirjoitukseni vakuutti ja herätti ajatuksia, niin kehoitan tutustumaan ja seuraamaan kaikille avointa Facebook -sivuani. Olen ehdolla Kokoomuksen listalla yritysmyönteisillä ja oikeistolaisilla teemoilla. Tulen jakamaan ajatuksiani niin Facebookissa, tässä blogissa kuin myöhemmin avattavalla kampanjasivustollani. Stay tuned!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän KimmoSainio kuva
Kimmo Sainio

Mikko,

On tervettä nähdä myös Kokoomuslaisilta analyyttisempaa lähestymistä EU'n kipeisiin ongelmakohtiin. Itsekin Kokoomusta tukevana olen ollut hämmentynyt ettei asioita ole haluttu tuoda julkiseen keskusteluun, nimenomaan juuri Kokoomuksen haluttomuudesta lähtöisin.

Eilen kirjoitin Alex Stubbin blogiin kirjoituksen täsmälleen tästä aiheesta ja itse asiassa, Belgiassa ja Hollannissa vuodesta 1995 asuneena voin kyllä vakuuttaa että kyllä julkista debattia EU'sta ja etenkin Eurosta käydään mainitsemiesi maiden ulkopuolellakin. Suomessa keskustelu on vielä ainoastaan Perussuomalaisten ja Kepulaisten piirissä ja sinunlaisiasi kaivataan mukaan Kokoomuksesta. Sen sijaan Jutta Urpilainen on osoittanut lupaavasti selkärankaa viime päivinä joten olen toiveikkaampi kuin aikoihin.

Ongelmahan paheni Hollanden tultua valtaan löysillä lupauksilla lisätä virkamiehiä (opettajia) 60.000 kappaletta ja lupaamalla myös lieventää säästöohjelmia joita etelän maille on aiemmin annettu. Oli selvää että EU'ssa ohjaus siirtyikin akselille Ranska/Espanja/ITalia jotka tällä hetkellä ovat tosiasiallisessa vetovastuussa ja pohjoisten kansojen tehtävä on solidaarisuudesta seurata ja tukea etelää. Tämä ei katkea ennenkuin Jutan tapaisillä lausunnoilla herkistetään etelän blokkia. (vaikka hän otti sanansa takaisin, jäi pelko kytemään joka tapauksessa).

En itse asiassa itse ole edes niinkään varma onko Euro sinällään se paha josta eroamista pitää harkita, ongelmahan on suurten pankkien pakkopelastamisesta, eli markkinatalous olisi tilanteen korjannut heikompien väistyessä, mutta nyt sosialisoidaan USSR tyyliin pankkien tappiot veronmaksajille. Tottakai pankeilla ja valtioilla on kytkentä, pankithan ne rahat taas lainaavat valtioille, mutta pankkien ylivallan kitkeminen on se root cause tähän asiaan. Eurozonea käytetään tuossa oikeastaan välineenä velkojen solidarisoinnissa ja mahdollisesti taustalla olevan toisen agendan takia (federalismi).

JOs taas pankkeja katsoo vähänkään tarkemmin niin yhdessäkään maassa ei pankkivalvontaviranomainen ole koskaan onnistunut tehtävässään. Esimerkiksi jenkeissä Lehman Brothers, Madoffin kusetus jne taikka tuoreimpana Lontoon Cityn Libor-korkojen manipulointi (Barclays Bank ja itse asiassa juttu laajenee vielä Deutsche Bank jne). Tuttuja pankkeja jotka ovat mm Suomen hovilainaajia. KOvasti tavoiteltu euroopanlaajuinan pankkivalvontaviranopmainen ei siis tule tuomaan ratkaisua itse ongelmaan, kaiken lisäksi vaikkaan että sekin miehitetään Italia/Espanja/Ranska eksperteillä joilla on aina kansalliset vaikuttimet taustalla oman tyylinsä mukaisesti.

Oli valuutta mikä tahansa niin pankit tulevat ohjaamaan niin Euroopan kuin jenkkienkin kehitystä ja suurimpia niistä ei voi kaataa, sanotaan. Mutta eikä se ole kohta jo pakko? Demokratia on iso vitsi jos tuolle ei voi tehdä mitään.

Liittyen Eurossa tai ei- problematiikkaan, olen samaa mieltä kanssasi että tuo pitäisi avata ja tutkia kunnolla, varmaanhan sitä on jo tehtykin, ja siinä tapauksessa tuoda niitä ostettuja tutkimustuloksia julkiseen debattiin. Kysypä Jyrkiltä/Alexilt. Ainakin keväällä olivat ostaneet GDS'ltä tutkimuksen, ehkä voisivat päivittää sen ja mielellään ottaa ulkomaisiakin näkemyksiä siihen.

terv, Kimmo

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

En tiedä olenko ainoa jonka mielestä optimaalisen valuutta-alueen "käsite" on aivokuollut. Kyseessähän on ajatus, että yksi raha-alueen hallitsija voi harjoittaa alueellaan mitä tahansa [irrationaalista] rahapolitiikkaa, mutta että kaksi ei -- tai että liian isossa valuutta-alueessa vähäisempienkin rahapoliittisten älyttömyyksien seuraukset tulevat ilmi nopeammin diversiteetin takia.

Mitään varsinaista rajoitetta esimerkiksi ei ole sille, etteikö koko maailma voisi nauttia kuulumisesta yhteen ainoaan valuutta-alueeseen -- paitsi se, että useimpien mielestä se edellyttäisi maailmanhallintoa ja tämä puolestaan sisältää virheellisen premissin siitä, että rahaa pitää johtaa. Tuo ajatus vain on savuverho sille todelliselle syylle, että sosiali/sotavaltio kykenee ylläpitämään ja lisäämään valtaansa salakavalasti johtamalla rahaa, eli käytännössä velkaantumalla.

Jos tämän takana taas olisi "välttämättömyys" että rahakannan on pakko kasvaa, niin se taas voitaisiin toteuttaa puhtaina numeroina pankkitileille rahan omistajille.

Toimituksen poiminnat