Mikko Laakso Tulosvastuu takaisin politiikkaan!

Kaikki blogit puheenaiheesta Elinkeinopolitiikka

"Oikeiden töiden" teko on vanhanaikaista

Filosofi haahuili Pikku-Mustan yliopiston puistossa, ja melkein kompastui talonmiehen haravaan. Talonmies oli tilanteeseen lähes yhtä syyllinen kuin filosofikin, sillä hän vain seisoi tuijottamassa Tilapäisratkaisu-pilvenpiirtäjää, joka kohosi korkeuksiin yliopistorakennusten takana. Se näytti olevan paljon lähempänä kuin olikaan, koska se oli niin korkea, ettei ihmismieli oikein pystynyt ymmärtämään sitä.

- Täällähän on aivan liikaa rakennusmiehiä, hän huomautti filosofille.

Hallituksen mielen laadun vaihtuminen hallituksen ajamissa kärkihankkeissa

Hallitukseen nimityksen johdosta mielen laatu ministerillä vaihtuu sen mukaan mitä ollaan tekemässä. Tämä on kuin toisintoa opitusta, jota hyvin paljon ihmiselämässä nähdään. Tätä tukevat monet kasvatustieteen alan monet tutkimukset opituista asioista. Ulkoministeri Timo Soinin toiminta ennen ja jälkeen eduskuntavaaleja on tästä hyvä esimerkki.

Onko tähän myös tavallisella kansalla EU:n ja muiden muuttuneiden uudistustavoitteiden vaihtuessa myös oikeus? Tähän mielenlaadun muuttamiseen siis, kysytään? Vai muuttuuko se itsestään?

Ehdotus arvonlisäveron poistosta kansantalouden nousu-uralle saattamiseksi

Suomalaisen  yhteiskuntavastuujärjestön (ETVK) yrittäjäjäsen Arto Lindholm http://www.webcut.fi/
toivoo kannanottoja tai harkintaa muistiossaaan ehdotettujen asioiden toteuttamisesta/käytännön toteutusta. Muistiossa pohditaan arvonlisäveron poistamisen vaikutuksia kansantalouteen. 

Ehdotus arvonlisäveron poistosta kansantalouden nousu-uralle saattamiseksi
 

Arvonlisävero poistetaan joko määräajaksi tai kokeiluna kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen palataan tarvittaessa takaisin vähitellen tai kerralla.

Me hölmöläiset?

Kun valtio ei löytänyt yksityisiä ostajia Talvivaaran kaivokselle, se päätti ryhtyä itse jatkamaan keskeytynyttä louhintaa. Tarkoitukseen on osoitettu tässä vaiheessa runsaat 200 miljoonaa euroa eli noin kaksinkertaisesti se summa, jonka valtio toivoo saavansa ensi vuonna eläkeläisten asumistukia nipistämällä. Maallikon silmin katsottuna vaikuttaa poikkeuksellisen huonosti ajoitetulta investoinnilta.

Fanaattiset uudistajat ry

Kun otamme kaikki uudistajien opit käytöön, tekee Suomi sellaisen kehitysloikan, jota maailmassa ei ole koskaan nähty. Kyllä siinä on veli amerikkalainen ihmeissään, kun Suomesta tulee internetin suurvalta. Veli ruotsalainen on ällistynyt kuinka meidän sote ratkaisumme pistää kyykkyyn kaiken sen, mitä muissa pohjoismaissa on tähän saakka saatu aikaiseksi. Ja kuinka ihmeissään kiinalaiset olevatkaan, kun cleantechimme menee ja hoitaa koko Aasian jäteongelman. Puhumattakaan siitä, miten uudistamme kertaheitolla perinteisen demokratian.

Nyt voisimme lakkauttaa Suomesta orjatyöt!

PersKeKo-hallituksen kolmen kopla piti taas viikkopalaveriaan. Heidän viikkopalaverinsa olivat yleinen vitsailun aihe eduskunnan käytävillä, sillä vaikka ne kulkivat viikkopalaverin nimellä, pidettiin niitä vähintään viisi joka viikko, joskus jopa kaksi päivässä.

- Minua kyllä vaivaa tämä suomalainen orjatyövoima, Timo Soini sanoi. - Nykyään Suomessa tehdään aivan liikaa palkattomia töitä, kaikkea pesulapalveluista halonhakkuuseen, lumenluontiin, puutarhatöihin ja vanhustenhoitoon. Mikään ei saa kuntia kuriin.

Kauppojen aukioloajat vapautettava

Tänään vietetään helatorstaita. Päivä on valtaosalle ihmisistä vapaa ja monet ottavat sen vastaan ilolla. Kuitenkin tänään(kin) monet miettivät kauppareissua, tosin turhaan. Suomessa kun ei saa helatorstaina pitää kauppaa auki, ilman että siihen on haettu Lapin ELY-keskukselta erityistä lupaa.

Innovaatiopolitiikasta purtavaa uudelle hallitukselle

Yksi hallituksen päätehtävistä on miettiä Suomen kestävälle kasvu-uralle pääsyn vaatimia toimia. Ensin on kuitenkin nähtävä, miten totaalisesti maamme tähänastinen tietoon ja osaamiseen perustunut kasvustrategia on epäonnistunut. Vaikka Suomi on suunnannut vuosikymmenten ajan poikkeuksellisen paljon resursseja tutkimus- ja kehitystoimintaan, korkeateknologisten tuotteiden osuus Suomen viennistä on alentunut kauas Nokian menestystarinan alkua edeltäneiden vuosien tasolle. Nyt on aika oppia tehdyistä virheistä ja toimia jatkossa viisaammin.

Mistä kaikki alkoi

Lakeuden elinkeinojen tulevaisuus

Vaalikauden 2015 - 2019 keskeisin kysymys on menestyksekkään elinkeino- ja talouspolitiikan tekeminen. Pohjanmaalta valittavien kansanedustajien tulee hahmottaa oman alueensa talouden tukipilarit.

Asuminen kuntoon

Kaikki tarvitsevat asunnon. Vielä parempi, jos jokaiselle voidaan taata koti. Suomen olosuhteet ovat sellaiset, ettei kenenkään voi edellyttää asuvan ulkona. Asunnottomuus on kaupunkien ja erityisesti pääkaupunkiseudun ongelma. Puolet asunnottomista on helsinkiläisiä ja lopuista puolet ”asuu” pääkaupunkiseudulla. Asunnottomuus ei pääosaltaan tarkoita ulkona asumista. Se on olemista laitoksissa, kun ei ole asuntoa, mihin siirtyä. Suuri asunnottomien ryhmä on hiljan eronneet miehet, ja heidän keskuudessaan vaihtuvuus on nopeaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä