*

Mikko Laakso Tulosvastuu takaisin politiikkaan!

Kaikki blogit puheenaiheesta Tulosvastuu

Kyllä päättäjien esimerkin näyttämiselle, ei kokouspalkkioiden korotuksille

Julkinen taloutemme on jo vuosikausia ollut vaikeassa tilanteessa. Tampereen kaupungin velka kasvaa ensi vuonna entisestään, työttömyysprosenttimme on reilusti valtakunnallisen keskiarvon yläpuolella ja kaupunkilaisilta nyhdetään entistä enemmän rahaa kiinteistöveron korotuksen muodossa. Ratkaisu haasteisiin löytyy julkistalouden sopeuttamistoimista, rohkeista rakennemuutoksista sekä yleisen talouskehityksen kääntymisestä suotuisammaksi. Päättäjien symbolista esimerkkiä ei kuitenkaan tule vähätellä.

Kuntapäättäjät asetettava tulosvastuuseen

Kunnallisessa päätöksenteossa törmää aivan liian usein siihen, ettei päätöksenteko ole tehokasta yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta. Liiketaloudellisesti kannattavien hankkeiden tiellä ovat liian usein saamattomat kuntapäättäjät, kireät sääntelynormit sekä ilman selkeää tulosvastuuta tai kannustimia toimivat virkamiehet. Taloustieteilijän näkökulmasta mekanismi johtaa runsaisiin hyvinvointitappioihin – yrittäjän näkökulmasta hukattuihin mahdollisuuksiin - kuntalaisen näkökulmasta mm. nouseviin asumiskustannuksiin.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Varsinais-Suomen Kokoomuksen nuorin ehdokas Lauri Kattelus 24, kysyy rohkeasti, voivatko samat henkilöt, jotka ovat maamme asiat sotkeneet, korjata ne. Kysymys on karu, mutta myös oikeutettu.

Minusta hedelmällisintä on yhdistellä jotain uutta ja jotain vanhaa. Venäjän tilanne on osoittanut kouriintuntuvalla tavalla, kuinka välttämätöntä on tuntea historiaa ja omata aikaperspektiiviä riittävästi myös taaksepäin.

Veronmaksajalla ei ole ystävää!

Julkisen talouden tervehdyttämistä hidastaa harhakäsitys, ettei palveluja voida parantaa ja kustannuksia pienentää yhtäaikaa. Näinhän kilpailuyhteiskunnassa toimintaan kaiken aikaa. Toivoisi, että kunnissakin aloitettaisiin kilpailu kustannuksista ja tehokkuudesta. Järjestelmässä on kuitenkin klappia kuin vanhan auton ratissa. Ohjauspyörää pyöritetään milloin oikealle ja milloin vasemmalle vain, jotta auto kulkisi suoraan. http://blogi.jussinvest.fi/2014/04/veronmaksajalla-ei-ole-ystavaa.html

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä