*

Mikko Laakso Tulosvastuu takaisin politiikkaan!

Kaikki blogit puheenaiheesta Kestävä kehitys

Arktinen ikkuna on auki

Kotimaamme geopoliittinen asema on erityinen. Olemme moneen suuntaan saumakohdassa, mikä antaa mahdollisuuden olla poliittisesti aloitteellinen. 

Kahden vuoden ajan Suomi on puheenjohtaja Arktisessa neuvostossa, jonka olemassaoloon ylipäätään meillä on merkittävä rooli.

Sekä EU:n että Suomen arktiset strategiat yrittävät taiteilla perimmäisen ristiriidan ympärillä: kiinnostus arktiseen alueeseen ja sen luonnonvaroihin kasvaa jääpeitteen pienentyessä, mikä itsessään on hälyttävä merkki ilmastonmuutoksen ennakoituakin nopeammasta etenemisestä. 

Suomen vuosi 2018

Suomen ensi vuoden kehityksen peruslinjat ovat melko hyvin ennustettavissa, jos mitään yllättävää ei tapahdu. Radikaaleihin toimintaympäristön muutoksiin ja kotimaisiin yllätyksiin kannattaa kuitenkin varautua.

Perusskenaario

Suomen väestönkasvu on hidastunut selvästi kuolleisuuden noustua syntyvyyttä suuremmaksi ja ulkomaisen muuttovoiton pienennyttyä. Suunta jatkuu ensi vuonna, jolloin väkimäärämme yltää vain hiukan yli 5,5 miljoonan - eli jää selvästi 2015 laaditun väestöennusteen ennakoimaa tasoa alhaisemmaksi.

"Kaupungistumisen megatrendi". Joopa joo.

Kotikuntani Kangasala muuttuu vuodenvaihteessa kaupungiksi kuntalaisten suureksi harmiksi. Paikallisesti tästä päätöksestä ja sen toteuttamistavasta on keskusteltu täällä paljon ja kiukkuiseenkin sävyyn, koska päätös kaupungiksi ryhtymisestä tehtiin varsin epädemokraattisesti kunnanjohtajan kalvosulkeisilla juuri ennen kuntavaaleja - ilman kuntalaisten kuulemista.

YK:n kestävän kehityksen politiikat tuhoisat erityisesti köyhimmille lapsille

Ennakkoilmoitus tulevasta esseestäni, jota kirjoitin 13 vuotta. Olen tästä linkistä löytyvässä American Council on Science and Health'n (ACSH) Priorities lehdessä kirjoittanut siitä lyhennelmän (sivulla 15).  https://www.acsh.org/news/2017/10/23/priorities-magazine-fall-2017-12000 Olen myös päässyt tähän syksyn ACSH:n Priorities-lehden kanteen.

Puu on liian arvokasta polttoon

Aamun lehdet kertovat Suomen saavuttaneen erävoiton EU:n kanssa väännettäessä suometsien käytöstä. Suomi saa sittenkin polttaa suometsistä kertyvää pienpuuta? Suomen kannattaisi pyrkiä hyviin väleihin EU:n kanssa näkemyksistä metsien hiilinielusta ja metsän käytön kriteereistä. Suomella on avaimet kädessä, Ruotsin ohella Suomi on hoitanut metsiänsä esimerkillisesti. Selvää on, että puuta kannattaa jatkojalostaa, mitä vähemmän ohjautuu polttoon sen parempi. Jonkun verran aina ohjautuu ns.

Aaltovoimaloista energiaratkaisu hirmumyrskyalttiille Karibian saaristolle?


Menneenä päivänä on uutisoitu suomalaisen aaltovoimakehittäjän AW-Energyn ensimmäisen kaupallisen hankkeen käynnistymisestä surffiparatiisissa Portugalin Penichessä. AW-Energy on aikaisemmin saanut tuekseen teknologiakonserni Wärtsilän, joka alkaa toimittamaan em. aaltovoimaloita maailmalle.

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa meillä pian jopa venäjänkieliset

Tuleeko yllätyksenä, että Helsingin kaupungin tietokeskuksen ennusteen mukaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kieliryhmät ovat ohittaneet Venäjän, sekä entisen Neuvostoliiton alueen kieliryhmät Helsingissä ja Espoossa v. 2030? Jopa "Muu Aasia" on ohittanut naapurimaamme väestön osuuden tuolloin em. Suomen suurimmissa kaupungeissa (s. 30) --> https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/16_01_11_Tilastoja_1_V...

Aikamme suurin kysymys

Ihmiskunnan on ennustettu olevan matkalla kohti uutta kehitysvaihetta – Yuval Noah Hararin mukaan homo deusin aikaa – meneillään olevan teknologisen kumouksen ansiosta. Eri asia kuitenkin on, kuinka suuri osa ihmiskunnasta pääsee nauttimaan tuosta tulevaisuudesta ja mitä lopuille tapahtuu.

Ei parannusta väestönkasvun näkymissä

Hallituksen Turun AMK:lla teettämä melututkimus

Hallitukset pitävät pilkkanaan tavallisia kansalaisiaan. Julkaistut selvitykset kertovat, ettei mitään haittaa TUULIVOIMAMELUSTA AIHEUDU tuulivoimaloiden lähellä asuville asukkaille. Ja kuitenkin nimenomaan tavallisen kansalaisen käsitys asiasta on päinvastainen.

 

IILÄINEN IHMINEN 18.6.2017 23:43

[Tuosta tutkimuksesta en tiedä, mutta täällä Iissä kyllä meillä ainakin tuntuu tuo kumma "humina" ja se aiheuttaa unettomuutta ja stressiä. Mutta ei meiltä ainakaan mitään kysytty kun tuota tutkimusta tehtiin.]

Ratkaiseeko kasvun nopeutuminen Suomen ongelmat?

Suomessa on saatu viime aikoina joitakin todella hyvältä näyttäviä talouslukuja. Maaliskuussa vientimme hyppäsi peräti 21 prosenttia ja teollisuuden liikevaihto kasvoi runsaat 12 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Eilen Tilastokeskus kertoi kansantalouden kokonaistuotannon kasvaneen huhtikuussa 3,8 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä